sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Musiikkitehtävä

Musiikkituokiomme oli eskari- ikäisille lapsille, eli 5-6-vuotiaiselle. Ensi tehtävä oli "pää, olkopää...", ottasin siitä, koska minulle oli vaikeasti opiskella joku muu biisi lyheyttä aikoita, mutta yrittiin tehdä sen semmoisesti, että lappselle se on hauskasti ja vähän hankalasti, siis, minä noustin tempoa.
 Sen jälkeen leikimme halausleikkiä, jossa lapset saivat liikkua musiikin tahdissa miten tahtoivat, mutta ei juosten, musiikin pysähdyttä lapsien piti mennä ensinmäisellä kerralla halaamaan yhtä lasta joukosta. Kun musiikki jatkui lapset saivat taas  liikkua ja musiikin pysähdyttyä lapsien piti halata kahta lasta ja seuraavaksi neljää lasta ja sitten kaikki olikin yksi iso halausryhmä. Halausleikin jälkeen ryhmämme yksi ohjaajista kertoi lapsille musiikkisadun jossa lapset saivat soittaa soittimia sadun mukana. Soittimia sadussa oli mm. 
 Mukana: pieniä rumpuja, triangeli ja rytmimunia. 
 Viimeisenä leikkinä pidimme varislaulun, jossa lapset saivat musiikin mukaan  "lentää" pois eli mennä viemään omat soittimensa paikoilleen ja mennä istumaan. Laulun sanat käytiin lapsien kanssa ensinmmäiseksi lävitse, jotta he pystyivät laulaa laulua mukana. 
Viimeisenä leikkinä pidimme varislaulun, jossa lapset saivat musiikin mukaan  "lentää" pois eli mennä viemään omat soittimensa paikoilleen ja mennä istumaan. Laulun sanat käytiin lapsien kanssa ensinmmäiseksi lävitse, jotta he pystyivät laulaa laulua mukana.

 Oma mielipide: Yleensä tehtävä näyttöi hyvin ja "lapset" tykkäsivät siitä, mutta en usko, että se onnistuisi oikeassa eskariryhmässä. Semmoinen ikäisiä lapset tarvirsevat joku hankalammia leikkiä, jossa olisi kilpailu. Oikeassa tilanneessa on parempi keksia jotain itse.

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Lasten kirja

1-3-vuotiaiset lapset

1. "Hurjan paljon lunta", Lerryn Korda, Kiina 2010

 Lyhyt pitoisuus: Pikku Lenni ja hänen ystävät menevät leikkia pihalle, jossa on talvi ja paljon lunta.

Kirjä on helppo, hyvin ja helposti kuvitettu. Sopii vauvalle ja auttaa hänelle opiskella uutta sanoja, kunn katso kuvia. Tutustuu lasta luonnosta.

2. "Nauris", Konstantin Ushinsky, Sasha Kulakova, Alppitahti OM Oy, Helsinki, Suomi. Suomentanut: Sanni Koski.

Lyhyt pitoisuus: Ihmis- ja eläinhähmöt on ommeltu luonon pollavahankasta ja värjätty käsin akryyliväreillä. Ne asuvat kirkkaista ja värikkaistä paperinpaloista kootussa naailmassa.

Kirjailla on helppo, ymmärtävä taaperolle kieli ja hienot käsitehnyt kuvat. Se auttaa lapselle opiskella uutta sanoja ja varmasti tehdä itse hauskaa hahmoa.

3. "Om isi", Steve Smallman, Sean Julian; suomennos: Raija Rintamäki, kustannus: Mäkelä Oy, Karkkila 2012.

Lyhyt pitoisuus: Kaikki isät ovat erilaisia: taitavia, rohkeita, hassuja tai vain kerta kaikkiaan ihania. Mutta kukaan ei ole yhtä rakas, kuin oma isä.

Kirjassa ovat kaksi hahmot: isä-karhu ja pieni poika-karhu. Se kertoo, kuinka kiva viettää aikaa isän kanssa. On tosi helposti-kielinen ja hyvin kuvitettu kirja oikeasti sopii taaperolle.

3-5-vuotiaiset lapset

1. "Muuttolintulapsi", Päivi Franzon, Sari Airola; Lasten keskus, Helsinki 2007

Lyhyt pitoisuus: Anna on muuttanut uuteen kaupunkiin. Hän on yksinäinen, koska ei pääse mukaan puhaan lasten leikkihin. Karkkipapereista rakentamillaan siivilla hän lähtee seuraamaan muuttolintuja ja löytääkin pilvissa kelkuvalta saarelta leikkikavereita. Anna kuitenkin ymmärtää, että mikään paikka ei voi tuntua kodilta ennen kuin ystävä löytyy oalta pihalta.

Kirja on isoformaatinen ja hienosti kuvitettu. Se kirjoitettu helposti, mutta selvästi ja kaunisti, ummärtävästi 3-5-vuotias lapselle.

2. "Milloin vauva tulee?" John Birmingham, Helen Oxenbury; suomennos: Annu Nykänen, Nelostuote Oy/tactic Publishing, Pori. Painettu Kiinassa 2014

Lyhyt pitoisuus: Perheeseen on tulossa vauva. Tuleralla isoveljellä on paljon mietittävä ja kyseltävää uudesta perheenjäsenestä.

Kirja on helposti ja selvityisesti kuvitettu. Kieli on helppo ja ymmärtävä. Kirjoitettu ioilla kirjelmäillä, siis lapsi voi opiskella lukea itse. Se on interaktiivinen, kirjassa on dialoogi-muoto, siis lapsi voi ihmitella hänen oma elämäntilanne kun hän lukee sen. Auttaa lapsille ymmrtää ja vanheimille selvittää lapselle, miten ja mirsi perheen tulee pieni sisko tai veli.

3. "Urhea pikku Mörkyli", Inlia Donaldson, Axel Scheffler. Suomennos: Hanne Huovi, MacMillian Children books, Lontoo.

Lyhyt pitoisuus: Mörkyli on sanonut, ettei yksikään mörkyli enää ikinä astu suureen synkkään metsään. Eräänä tuulisena yönä Mörkylin pentu ei kuitenkaan usko isänsä varoituksia vaan seuraa jälkiä lumessa. Ei kai Hirmuista Hiirtä sentään oikeasti ole olemassa.

Kirja on hyvin, hauskasti kuvitettu ja siellä ovat hienot hahmot, joista lapset rakastaisivt. Kieli on helppo, lapsi voi hyvin ja nopeasti ymmärtää siitä. On hyvä mielenkiintoinen tarina, joka sopii 3-5 ikäryhmälle.

6-vuotiaiset lapset

1. "Kaikkien aikojen avaruus kirja", Mauri Kunnas; Otavan kirjapaino Oy, Keuruu 2015.

Lyhyt pitoisuus: Kirjan tapahtumat sijoittavat pitkälle tulevaisuuteen 3000-luvulle, jolloin avaruusmatkailu on jokapäivästä jä Maan asukkaat asuvat jatyöskennelevät asteroidella, Marsissa, kuuissaja kaukaismillakin tähdillä.

 Kirja sysältyy paljon mielenkiintoisiä ja karismaatiseja hahmoja, on hienosti kuvitettu. Kirjassakin voi löytää Aurinkosysteemin kartta ja horoskooppimerkit. Sielläkin on paljon perustiedot avaruusta. Se ihan hyvin sopii eskarille ja on mielenkiintoinen jopa aikuisille.

2. "Kuningas Artturin ritarit", Mauri Kunnas, Otavan Kirjapainon Oy.

Lyhyt pitoisuus: Kuningas Arthurin ja pyöreän pöyolan ritaveittin tarinoita on kerrottu vuosi-satojen ajan. Tarinat lienevät aluu perin muinaisten kelttien kertomuksia.

Kirja on kuvitettu samana hassuna tyylina, kuin "...avaruus-kirja". Se kertoo tarkeasta historisesta jutusta niin, että eskarille se on ymmärtävä ja hauska. Todellisen ihmisen hahmon sijasta, siellä ovat eläiset-hahmot, jokia tekevat tämä tarina satunäköisesti. Hyvin sopii eskarille ja tutustu lapsia histoorisessa.

3. "Veera Virtanen ja esikoulu", Anneli RAnto, Bookwell Oy, Porvoo 2013.

Lyhyt pitoisuus: Virtasen perheen esikoisen, Veeran, on aika lähteä esikouluun. Veera uskoo pärjäävänsä eskarissa mainiosti, osaahan hän jo valmiiksi monta tärkeää asiaa. Mutta kuinka ollakaan, heti ehussa tehtävässä Veerolle sattuu kömmähdys ja porukan rääväsuu attaa hänet silmätikukseen.

 Kirja on mielenkiintoinen ja hyvin kuvitettu. Se auttaa 6-vuotiaiselle eskarille valmistua eskariin elämälle ja kertoo hyödyllisistä jutusta heille.




lauantai 19. marraskuuta 2016

Vanhainkotiin tutustuminen

3 lokakuuta meidän ryhmä käysi vanhainkodissa. Ensin oli perustutustuminen, jossa vanhainkodiin työntekijä kerroi meille, miten systeemi toimii siellä, sitten olimme tutuustuneet vanhainkotiin ihmisien. Olimme juoneen kahia heidän kanssa ja keskustelimme vähän. Sitten heilla oli tapahtuma, uuden vaaten esitys. Joka päivä vanhainkodiissa tapahtuu joku esitys, tai tanssi, tai kilpailu, jne. On paljon ihmisia, jokia ovat jo niin vanhia, että eivat voi osallistua, mutta heillekin se on hyvä, koska joku muutos siellä on aina hyvä. Onkin osa vanhoja ihmisiä, jokia voivat hoitaa itsea. He sanoivat, että tämä paika on rauhallinen ja mukava heille, täälläkin he voivat tavata uusia ystäviä. Ihmiset, jokia ovat jo yli 80-90 vuotiaiset, saavat tarvitaan terveyshoito, perushoito ja ruokailu. Heilla on yleensä Alzheimeri tai joku muu mielisairaus, joskus he unohtuvat nimeja. Kaikki ulkoiluvat, kun haluvat, joilla on mahdollisuus harrastaa jotaissa.
 Minun mielestani, tämä vanhainkoti on hyvä paika semmoiselle ihmiselle, koska siellä he saavat kaikki, mitä tarvitsee vanhuksille ja he eivät tuntuu yksinaisiä.

maanantai 26. syyskuuta 2016

liikunta tehtävä Valeriialta (Hannalle, sähköpostin lähettäminen on epäonnistunut)

Poltopallo
Poltopallo on suosittu suomalainen pallopeli, joka on tuttu koululaisille. Se on suosittu peli päiväkotien tai koulujen pihalla.

Sännöt:

  • ·         Pelille tarvitsee 1 pallo ja paljon lapsia. Lasten määrä ei rajoiteta.
  • ·         Leikkialueelle piirretään iso ympyrä. Leikkijät seisovat ympyrässä ja yksi leikkijöistä seisoo polttajana ympyrän ulkopuolella.
  • ·         Polttaja yrittää osua pallolla ympyrän sisällä olevia keskivartalon alapuolelle. Polttaja ei saa astua ympyrän sisään. 
  • Ne, joihin osuu joutuvat myös polttajiksi. Viimeiseksi ympyrään jäänyt on voittaja.


Poltopallo auttaa parantaa:
·         kätevyys
·         nopeus
·         reaktio
·         tarkkuus


Tässä pelissä lapsen pitää liikkua paljon ja nopeasti, joka on hyvä heille fyysisille muodolle ja refleksin kehitykselle. Ja myös, se on hauska.  Peli sopii lapselle päiväkodissa noin 5-6 ikäisiä, ja koululaisille. Sopiikin hyvin liikuntatunneille tai kun lapset kävelevät leikkimään pihalle päiväkodissa.

torstai 1. syyskuuta 2016

Tänään vierailimme ryhmäkodissa, Pirkanmaan aluessa. Haluisin vierailua tässä paikassa, koska haluisin tietää lisää suomalaista sosiaali- ja terveyspalveluista ja ei koskaan kuulut semmoisista paikoista ennen.
 Ryhmäkodissa työskennelyvät 5 hoitajat. Kaksi työnäntäjoita tavasivat meidan ja kerroivat, miten ryhmäkodi toimii, millaisia ihmisia asuvat siellä ja heista elämästä täässä paikassä. Sitten me tarkastimme makuhuoneet, roukailun, keittiön, pesuhuoneen, ja hoitajat kerroivat meille mitä siellä yleensä tapahtuu, näytivat meille ruokalistan, asukaisien taulut, jne. Sitten kävimme paikassa, jossa asikaisen työskennnelevat. He lankavat mattoja, dekoratiivisiä tyynylinnaa, tekevat koruja, maalavat tauluja. Joskus ihmiset ostavat niitä asioita.
 Ihmiset siellä ovat hauskoja, tosi ystävällisiä, kohtelijäisiä, Joskus he yrittävät keskustella meidan kanssa tai näytä jotain. Seinilla ripustavat tailuja, jotka asukaiset maalaivat itse. Hoitajat kerroivat meille, että potilaiset ovat yleensä ihan itsenaisiä ja joskus tarvitsevat apua vain lukemisessa tai kirjoittamesessa. He työskentelevat, ostavat ruokaa itse, hoitavat pihaa, pesuvat vaatet, jne.
 Semmoisissa työssä varmasti tarvitseva olla kärsivällinen, ystävällinen, positiivinen ja ammattilinen koulutus on valttamaton täässä aluessa.